18 toukokuuta 2014

Vladimir Nabokov: Lolita


Täytyy aloittaa tämä postaus erittäin negatiivisesti ja päivitellä sitä, kuinka ruman kuvan olenkin onnistunut ottamaan tästä kauniista Lolitan painoksesta. Herttileijaa! No, kahdelta yöllä ei ehkä synny ihan sitä parhainta jälkeä...

Kirjallisuuden kurssini tentti on nyt onnellisesti ohitse, ja voin lakata puhumasta siitä. Tenttikirjallisuuden paljous ja muidenkin koulujuttujen järkyttävä kasaantuminen tänne toukokuun loppuun ovat kuitenkin aiheuttaneet blogattavien kirjojen runsaudenpulan, koska olen lukenut raivokkaasti, mutta kirjoittamiseen ei ole jäänyt aikaa. Tätä en olisi ihan heti arvannut! Saatte siis nauttia - tai kärsiä - länsimaisista klassikoista vielä jonkin aikaa.

Klassikoista on jotenkin vaikeaa kirjoittaa, koska niin monet ovat lukeneet nämä kirjat, tai ainakin tuntevat tarinat jotenkuten, mutta yritetääs. Lolita on kertomus Euroopasta Yhdysvaltoihin muuttaneesta kirjallisuuden professorista Humbert Humbertista, joka mieltyy 12-vuotiaaseen Dolores Hazeen, jota nimittää itsekseen Lolitaksi. Doloreksesta tulee Humbertille pakkomielle, jopa niin pahasti, että hän menee naimisiin tytön epämiellyttävän äidin kanssa vain ollakseen lähellä Lolitaansa. Kun Humbertista tulee Lolitan isäpuoli ja huoltaja, hän aloittaa tytön kanssa seksuaalisen suhteen. Kaksikko ajaa autolla ympäri Yhdysvaltoja, asettuu hetkeksi Beardsleyn pikkukaupunkiin ja lähtee myöhemmin uudelleen tien päälle.

Lolita on todella kammottava kirja. Kaikkien tapahtumien yllä leijuu synkkä, ahdistava ja painostava tunnelma. Henkilöhahmot ovat vähän ja pikkuisen enemmänkin vinksahtaneita, eivätkä hyvällä tavalla. Humbert on pedofiili, joka kutsuu viehättäviä pikkutyttöjä nymfeteiksi ja ikään kuin vierittää kiintymystään lapsiin pienten tyttöjen syyksi: he ovat tavallaan yliluonnollisia olentoja, jotka houkuttelevat vastustamattomasti aikuisia miehiä luokseen. Eikä Lolitallakaan ole ihan kaikki muumit laaksossa. Hän vaikuttaa aivan tavalliselta, hieman itsepäiseltä ja voimakastahtoiselta tytöltä, josta kuitenkin paljastuu kummallisia, viekkaita ja ilkeämielisiäkin puolia. Lolitan hermoheikko äiti on ainakin osasyy tytön käytökseen.

Lolita on raskas kirja, ei pelkästään teemansa ja tapahtumiensa vuoksi, vaan myös kieleltään. Humbert Humbert kertoo tarinaansa vankilasta, joten hänellä on sille aikaa. Vähän liikaakin. Kirjassa on piiiiitkiä kappaleita ja hirveästi kuvailua, joka ei useinkaan ole kovin tajunnanräjäyttävää. Missään välissä ei oikein ehdi hengähtää, ja minulle tuli monta kertaa puutunut olo. Monet asiat luin monta kertaa, olisin kaivannut Humbertin uusia ajatuksia ja puolia, enkä samojen mietteiden, selittelyjen ja motiivien toistoa. Välillä kirja onnistuu puistattamaan oikein kunnolla, Nabokov ei nimittäin juurikaan ole arastellut Humbertin ja Lolitan seksisuhteen tai Humbertin pakkomielteisen suhtautumisen kuvausta. Hyrrh!

Teos on epäilemättä ansainnut klassikon leimansa. Se puhuu avoimesti vaietusta aiheesta, ja esittää siitä erilaisen näkökulman: koska Humbert kertoo itse tarinansa, kukaan ei ole tuomitsemassa häntä tai hänen tekojaan. Sen vuoksi kirja onnistuukin puhuttelemaan ja puistattamaan - se sukeltaa suoraan pedofiilin ajatuksiin ja siihen, miten hän perustelee tekojaan. Suosittelen, vaikka välillä teksti saattaa tuntua puisevalta.

Kirja: Lolita
Kirjailija: Vladimir Nabokov
Kustantaja: Gummerus
Suomentanut: Eila Pennanen ja Juhani Jaskari
Julkaisuvuosi: 1955
Sivuja: 384
♥♥
Kirjastosta.

2 kommenttia:

  1. Huh, odotan jo kauhulla tämän lukemista... Pelkään että sen omalaatuinen kieli ei paljon pelasta puistattavaa tarinaa siellä taustalla. Toisaalta moni on tästä pitänytkin, mutta tämä on myös ehkä niitä kirjoja, joita aika ei ole kohdellut hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, puiseva kieli ei kyllä missään nimessä lievitä tarinan puistattavuutta! Minulla jäi vähän ristiriitaiset fiilikset Lolitasta, pidin siitä kirjan edetessä koko ajan enemmän, mutta loppua kohden kasvava intensiteetti ei tätä minun kohdallani ihan pelastanut.

      Poista