22 huhtikuuta 2014

Pääsiäisiä!


Olen toivottelujeni kanssa jo auttamattomasti myöhässä, mutta jaan kanssanne muutaman valoisan pääsiäiskuvan. Kuvaaminen on sata kertaa ihanampaa, kun valo on kaunis ja valoisa.

Matkustin Ouluun pääsiäisen viettoon viime torstaina täpötäydessä ja nykivässä junassa. Matka kesti 6 tuntia, koska routavaurioiden korjaaminen on jälleen aloitettu Kokkolan ja Oulun välillä, mikä pidentää matkaa tunnilla. Onneksi matkaseuranani oli Turun vahvistus, ystäväni, joka muutti Aurajoki-hoodeille viime syksynä.

Tänään ajelin isäni kanssa autolla Oulusta Tampereelle, ja heti huomenna on vuorossa bussimatka Helsinkiin.



Kuvassa on maailman parasta pääsiäiskakkua, jota olen leiponut nyt varmaan viitenä vuonna peräkkäin. Pirkan pääsiäismäinen jogurtti-raparperitäytekakku maistuu keväiseltä ja makelta, muttei liian. Ohje löytyy täältä.





Kevätaurinko on vastustamaton, ja Oulussa on kivoja valoja.

Ai niin, pääsiäiseeni kuului kirjojakin. Luin Coetzeen Häpeäpaalun, josta ehdin jo kirjoittaa, ja Salla Simukan Jäljellä-dystopian. Kirjoitan siitä heti, kun olen lukenut jatko-osan Toisaalla.

J.M. Coetzee: Häpeäpaalu


Tästä alkaa kevään lukuhaasteeni, johon teidän muiden ei onneksenne tarvitse osallistua: käyn tällä hetkellä länsimaisen kirjallisuushistorian johdantokurssia, ja opiskelukevääni huipentaa 12 kaunokirjallisen teoksen tentti. Tällä kirjalla osallistun siis KIRP4-haasteeseen. 1/12 takana!

Häpeäpaalun tarina sijoittuu Etelä-Afrikkaan ja kertoo viisikymppisestä kirjallisuuden professorista Davidista, joka mitä ilmeisimmin käy läpi jonkinnäköistä keski-iän kriisiä. Omien sanojensa mukaan hän on moraalinen dinosaurus, ja siinä mies on aivan oikeassa: hän käyttää prostituoitujen palveluja, aloittaa suhteen oppilaansa kanssa ja on ollut poissaoleva isä tyttärelleen Lucylle.

Yliopiston jäätyä Davidin entiseen elämään tämä vetäytyy syrjäseuduille itsepäisen ja määrätietoisen tyttärensä maatilalle. Periferiassa mustat ja valkoiset elävät rinnakkain apartheidin jälkeen. Monet asiat ovat pysyneet samana, mutta jotkut ovat muuttuneet. Lucyn luona David joutuu keskelle tapahtumia, jotka tuntuvat olevan kuin toisesta maailmasta. Säännöt ovat erilaiset, ja David huomaa olevansa keskellä tuntematonta, tietämättä miten käyttäytyä. Lucy ja uudenlainen ympäristö haastavat ja kyseenalaistavat Davidin maailmankuvan.

Minulle jäi Häpeäpaalusta sellainen olo, että haluaisin jutella siitä kunnolla jonkun kanssa. En tiedä, ymmärsinkö kaikkea. Kirja oli hämmentävän helppo- ja nopealukuinen, vaikka sen tapahtumat olivat raskaita ja kauheita, sellaisia, joita ei voi koskaan täysin käsittää. Minulle tuli melkein huono omatunto siitä, että luin kirjan niin nopeasti. Monet asiat jäivät rivien väliin, ymmärrykseni ulottumattomiin. Coetzee antaa ainakin paljon ajattelemisen aihetta häpeästä, voimasuhteista ja ristiriidoista. Davidin ja hänen tyttärensä erilaisuus on kiehtovaa - miten ja miksi, kaikkien odotusten vastaisesti, elämä johdattaa jonnekin ihan muualle, kuin voisi kuvitella?

Nimensä mukaisesti Häpeäpaalu kertoo monenlaisesta häpeästä. Yhden ihmisen ja koko kansakunnan häpeästä, ja sen seurauksista. Miten häpeää käsitellään? Ketä häpeä rankaisee, ja kenet se vapauttaa? Miltä häpeä tuntuu? Miten häpeä muuttaa voimasuhteita? Vaikka häpeä on olemassa ja tiedostettu, muuttaako se loppujen lopuksi mitään?

Paljon kysymyksiä, joista vain osaan Häpeäpaalu antoi minulle vastauksen.

Osallistun kirjalla 14 nobelistia -haasteeseen.

Kirja: Häpeäpaalu (Disgrace)
Kirjailija: J.M. Coetzee
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Seppo Loponen
Julkaisuvuosi: 1999
Sivuja: 251
♥♥♥
Kirjastosta.

19 huhtikuuta 2014

Berliini kuvina ja sanoina


Bernauer Strassen metroaseman vieressä on jäljellä kappale muuria ja sen muistopaikka.

Piipahdin Berliinissä lyhyellä minilomalla serkkuni kanssa viime viikolla. Aiemmin olen käynyt Berliinissä perheeni kanssa vuonna 2012, mutta tämänkertainen reissu oli vähän erilainen. Ajelimme metrolla koko ajan eri puolille kaupunkia ja seurailimme paikallisten elämää kahviloissa. Matkamme kohokohta oli moderni baletti, jota menimme katsomaan Staatsoperiin. Siitä ei valitettavasti ole kuvia.



 Tässä kuvassa häpäisen pelleilemällä Berliinin muurin muistoa.

Varasimme ihan vahingossa harvinaisen loistavalla paikalla sijaitsevan hotellin Bernauer Strasselta, joka on tärkeä osa Berliinin muurin historiaa. Bernauer Strasse kuului Länsi-Saksaan, mutta sen idän puolisella sivulla olevat talot eivät. Kun muuria alettiin rakentaa, ihmiset yrittivät paeta länteen hyppäämällä talonsa ikkunasta jalkakäytävälle. Jotkut selvisivät ruhjeilla, jotkut kuolivat.
Kadun itäpuolen talot purettiin, ja paikalle jäi tyhjä ruohokenttä, joka oli länsi- ja itämuurin välissä. Berliinin muurejahan oli siis kaksi, ja niiden välisellä ruohokentällä - jota kutsuttiin myös kuolemankäytäväksi - oli vartiotorneja ja piikkilankaa. Monet pakenijat surmattiin kuolemankäytävälle. Ihmettelimme aluksi, miksi kadun varrella on suurkaupungille epätavallinen, iso ruohokaistale, mutta pian ymmärsimme kävelevämme juuri siellä, missä Berliinin muuri aikoinaan seisoi. Entiselle kuolemankäytävälle on alkanut nyt kohota uusia kerrostaloja, ja myös hotellimme oli yksi näistä uusista taloista. Siksi sitä ei näkynyt Google Mapsissa, mikä oli hitusen kuumottavaa. :D Kadulla oli myös paljon pyöreitä laattoja, joissa luki päivämäärä ja jotain saksaksi. Emme kumpikaan osaa saksaa sanaakaan, joten emme saaneet selvää, mitä laatoissa luki. Ne saattoivat kuitenkin olla muurin aikaisia tapahtumia tai muistoja ihmisistä, jotka yrittivät paeta Länsi-Saksaan. Berliinillä on kyllä niin uskomaton historia, ettei mikään muu kaupunki ehkä voita sitä.


Valtava(n hyvä) annos kreikkalaista ruokaa.


Hotellimme oli muutenkin loistavalla alueella Mitten koillispuolella Prenzlauer Bergissä. Se on koko ajan kasvava alue, jolla asuu nykyään paljon lapsiperheitä. Kuuluisa Mauerpark ja sen sunnuntaikirppis sijaitsevat myös Prenzlauer Bergissä, itse asiassa aivan vastapäätä hotellia, jossa asuimme.

Alueella on todella paljon hyviä ja suosittuja kahviloita ja ravintoloita, kuten esimerkiksi Oderberger Strassella sijaitseva sympaattinen kreikkalainen ravintola Labyrinth. Samalla kadulla on myös tämä överisöpö kahvila Kauf Dich Glücklich, josta saa ainakin todella maukkaita ja runsaita vohveleita.






Totta kai Starbucksissa kirjoitettiin nimet väärin, kuinkas muutenkaan.

Juutalaisten muistomerkki Brandenburgin portin kulmilla.

Kuten sanottu, seilailimme hyvin eri puolilla Berliiniä. Matkoihin meni aikaa, mutta se oli sen arvoista. Lauantaiaamuna matkasimme Schönebergin kaupunginosaan aamiaiselle kahvilaan, jonka nimeä en enää muista. Se oli jonkinsorttinen kirjallisuuskahvila, jossa pidetään luentailtoja ja tarjoillaan aamiaista iltaan asti. Join siellä elämäni parasta appelsiinimehua.


Tuossa punaisessa talossa sijaitsee tulevaisuuden Berliinin-kämppäni. Unelmatalo löytyi Schönebergistä.

Monta isoa nähtävyyttä samassa kuvassa: kupolikattoinen Reichstag, Brandenburgin portti ja juutalaisten muistomerkki.


Kävimme myös tähyilemässä Berliiniä vähän korkeammalta. Aluksi suunnittelimme menevämme televisiotorniin, mutta sitten löysimme Panorama Punktin esitteen. Panorama Punkt on Potsdamer Platzilla muistaakseni 24-kerroksinen rakennuksen huipulla. Rakennuksessa on Euroopan nopein hissi, jos ymmärsimme hissimiehen nopeasta ja epäselvästä englannista oikein. :D Nopeasti ainakin hujahdettiin huipulle! Panorama Punkt maksoi opiskelijalta vain 5 euroa, televisiotorni olisi ollut 12 euroa. Ihan tarpeeksi korkealla oltiin tuollakin, ja televisiotorni näkyi hienosti.


Kaatumaisillaan oleva tv-torni.

Vaikka olen käynyt Berliinissä nyt kahdesti, huimasti jäi vielä näkemättä. Jossain vaiheessa on pakko päästä sinne uudestaan. Kaupungissa on joku selittämättömän ihana ja lupsakka tunnelma, rennompi kuin esimerkiksi Lontoossa tai Pariisissa. Aloin jopa suunnitella opiskelijavaihtoa Berliiniin, vaikken osaa sanaakaan saksaa. Kai sinne silti voisi mennä puoleksi vuodeksi asustelemaan.

Postaan mahdollisesti toisenkin kerran Berliini-juttuja, koska puhelimestani löytyy vielä jonkin verran kuvia minimatkaltamme.

17 huhtikuuta 2014

Markus Zusak: Kirjavaras


Minulla oli Markus Zusakin Kirjavarkaasta joku ihan kummallinen käsitys, joka ei ollut lähelläkään todellisuutta. Ainoa Kirjavaras, jonka tiesin ennestään, oli se yksi ruotsalainen samannniminen tv-sarja, jota en katsonut, mutta josta näin vilahduksia. Luulin pitkään, että kyseessä on sama juttu, mutta hehheh, ei lähelläkään.

En kirjoita Kirjavarkaasta kovin paljon, koska voitte lukea siitä enemmän Lukufiiliksen tämän vuoden kakkosnumerosta, joka ilmestyy 15. toukokuuta. Tein lehteen jutun Kirjavaras-kirjasta ja -elokuvasta. Kirjavarkaasta on myös kirjoitettu todella paljon blogeissa, joten juonesta ei tarvinne hirveästi jaaritella. Kirjavaras kertoo erittäin lyhyesti tiivistettynä Liesel Memingerin, kirjoihin intohimoisesti suhtautuvan tytön, tarinan toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa. Lieselin tarinaa kertoo Kuolema, jolla on kiire sotaisassa Euroopassa.

Minuun kirjassa vetosi eniten se, miten siinä näkyi sanojen voima. Natsit polttivat kirjoja, koska kokivat ne uhkana. Sanoja pelättiin. Niiden avulla käytettiin valtaa. Liesel sai kirjoista ja tarinoista voimaa, ja natseilta piileskelevä Max pysyi järjissään kirjoittamisen ja Lieselin roskiksista tonkimien sanomalehtien avulla. Lieselin kekseliäät säätiedotukset, tarinoinnit, rauhoittivat Maxia. Kaikki Kirjavarkaassa kertoo siitä, miten sanat voivat muuttaa maailmaa.

Kävin katsomassa myös Kirjavaras-elokuvan, joka on mielestäni hyvinkin onnistunut. Odotettavasti joitakin mutkia on viedetty suoriksi, mikä häiritsee, jos on lukenut kirjan. Osasin myös odottaa Lieselin ja Rudyn rakkaustarinan paisuttelua. Rakkaustarina oli ennustettavissa, mutta Rosa Hubermannin räväkkyyden tasoittelu jäi minulle hampaankoloon. Olisin halunnut nähdä Rosan valkokankaallakin sinä samana merimiehen tavoin kiroilevana naisena, joka piilottaa kiintymyksensä kovan ja äreän ulkokuoren alle, mutta rakastaa oikeasti ehdoitta.

Täytyy sanoa, että elokuvan casting on onnistunut viimeistä piirtoa myöten. Sen ansiosta elokuva oli hyvä. Ihailen etenkin minulle ennestään tuntemattoman Sophie Nélissen kypsää ja hienoa otetta Liesel Memingerin tulkitsemiseen. Myös Geoffrey Rush ja Emily Watson olivat valloittavia rooleissaan. Kuoleman osuus jää elokuvassa vähän vajaaksi - Kuolema kertojana ei ole elokuvassa yhtä vaikuttava kuin kirjassa.

Vaikuttavimpana kohtauksena elokuvasta jäi mieleen kohtaus, jossa Liesel astuu ensimmäistä kertaa pormestarin vaimon kirjastoon ja kuljettaa kättään kirjojen selkiä vasten uskomatta silmiään. Siinä kohtauksessa kiteytyy niin hyvin se, millaista lumoa, intohimoa ja rakkautta kirjat voivat ihmisessä herättää. Lieseliä katsoessani piipahdin hetkeksi lapsuuteeni, jolloin suhtauduin kirjoihin täsmälleen noin.

Summa summarum: elokuva on hyvä, mutta kirja on loistava ja parempi kuin leffa. Kuten aina. Suosittelen tutustumaan molempiin!

Kirja: Kirjavaras (The Book Thief)
Kirjailija: Markus Zusak
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Pirkko Biström
Julkaisuvuosi: 2008
Sivuja: 558
♥♥♥♥♥
Arvostelukappale kustantajalta.

Elokuva: Kirjavaras (The Book Thief)
Ohjaaja: Brian Percival
Pääosissa: Sophie Nélisse, Geoffrey Rush, Emily Watson, Nico Liersch, Ben Schnetzer
Ensi-ilta Suomessa: 4.4.2014
Kesto: 2 h 12 min
Ikäraja: 12
♥♥♥

Joanan mielestä Kirjavarkaan sivuille on ripoteltu vähän taikapölyä.
Katri ihastui Lieselin tarinaan lähes varauksettomasti.
Norkku yllättyi kirjan toiveikkuudesta ja lempeydestä.
Sanna piti Zusakin luomasta henkilögalleriasta.

04 huhtikuuta 2014

Vastauksia kirjahyllystäni

Harrastin ala-asteikäisenä heppailua. Olin myös ahkera nettisurffailija. Yleensä yhdistin nämä kaksi "harrastustani" ja vietin netissä aikaa hevostalli.net- ja hevoset.com-foorumeilla. Voi niitä aikoja.

Hevostalli.netissä oli omistettu gallupeille ja kyselyille kokonainen alue, ja saatoin viettää gallupeiden parissa vähän liiankin kauan aikaa. Olen siis aina pitänyt kyselyhaasteista.

Olen myös erittäin harmistunut siitä, ettei minulle ole ikinä soitettu jostain Taloustutkimuksesta tai TNS Gallupilta ja kyselty näkemyksiäni asioista. Sitä päivää odotellessa...

Koska kirjallinen aktiivisuus blogissa on ollut ja on vielä hetken aikaa pohjalukemissa, ajattelin kyhätä kokoon tämän haaste-postauksen. Tarkoituksena on vastata alla oleviin kysymyksiin omasta kirjahyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Juuri minulle luotu haaste.


1. Oletko mies vai nainen?
Maailman ihanin tyttö.

2. Kuvaile itseäsi.
Tuhat loistavaa aurinkoa.

3. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Mitä huominen tuo tullessaan.

4. Kuinka voit?
Onnen ainekset.

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Brick Lane.

6. Minne haluaisit matkustaa?
The Loveliest Chocolate Shop in Paris.

7. Kuvaile parasta ystävääsi.
Toista maata.

8. Mikä on lempivärisi?
Auringon ydin.


9. Millainen sää on nyt?
Säätiedotus merenkulkijoille.

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Tunnit.

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
Uutispommi.

12. Millainen on parisuhteesi?
Haku päällä(, Rachel Riley)

13. Mitä pelkäät?
Aavetyttö.

14. Päivän mietelause.
Ajattelen koko ajan rahaa.

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Varjossa auringon alla.

16. Miten haluaisit kuolla?
Kuolema sypressin varjossa.


Sehän oli hauskaa ja vähän vaikeaakin. En haasta tällä kertaa ketään, koska tämä haaste on varmaan kiertänyt blogeissa iät ja ajat. Tehkää, jos siltä tuntuu! :)

PS. Tuo useimpien blogien sivupalkeissa oleva Liity tähän sivustoon -nappi ei mitä ilmeisimmin toimi enää missään blogissa. Monet ovat valitelleet minulle, ettei lukijaksi liittyminen ole onnistunut, enkä itsekään ole saanut liitytyksi mihinkään blogiin. Annami vinkkasi ystävällisesti, että lukijaksi liittyminen onnistuu oman Bloggerin etusivulta, mistä löytyvät seuraamienne blogien uudet päivitykset. Siinä sivun vasemmassa laidassa on Lisää-napikka, josta lukijaksi liittyminen onnistuu. Menestyksekästä liittymistä Kaupunginpuutarhaan!