27 helmikuuta 2014

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie


"Kirja oli kuin jaettu kahtia; ensimmäinen osa oli luettu Francois'n eläessä. Ja sivulla 321 hän oli kuollut. Mitä hänen pitäisi tehdä? Voiko jatkaa sellaisen kirjan lukemista, jonka aviomiehen kuolema on keskeyttänyt?"

David Foenkinoksen Nainen, jonka nimi on Nathalie, hurmasi minut. Sen osoittaa hiirenkorvilla merkittyjen sivujen valtava määrä. En yleensä raaski tai halua taitella kirjojeni sivuja, mutta tässä tapauksessa oli vain pakko, koska kirjassa oli niin paljon hurmaavia ja oivaltavia kohtia.

Mietin, voinko välittää ihastukseni kirjaan ainoastaan luettelemalla tähän postaukseen lempilauseitani kirjasta, mutta ehkä kirjoitan jotain muutakin.

"Ajatelkaapa kaikkia kohtaloita, jotka haaksirikkoutuvat oman mahdollisuutensa rannikolle."

Nathalien mies ja sielunkumppani Francois kuolee äkillisesti. Nathalie on kauan eksyksissä, ja töihin palatessaan hän löytää itsensä kummallisen kolmiodraaman keskeltä. Charles, Nathalien pomo, on ollut alaiseensa ihastunut siitä lähtien, kun Nathalie saapui yritykseen. Nathalie puolestaan tuntee selittämätöntä vetoa työkaveriinsa, ruotsalaiseen, värittömään Markukseen.

"Hän halusi nousta ja poistua junasta ensimmäisellä asemalla, noin vain, ihan vain tunteakseen luiskahtavansa pois totunnaisuudesta. Hän halusi olla hullu, ja se todisti, ettei hän ollut."

Ranskalaisissa kirjoissa on jotenkin aina tietynlainen tunnelma. Kieli on tietynlaista, samaan aikaan selittämättömällä tavalla sekä yksinkertaista ja mutkatonta että moniselitteistä ja koukeroista. Foenkinoksen kirjaa lukiessa minulle tuli samanlainen fiilis kuin Anna Gavaldan Kimpassa-teoksesta, paitsi että tämä oli parempi ja kauniimpi. Miksi ranskalaiset muuten kirjoittavat dialogeja, joissa jonkun repliikki on ainoastaan "..."? Se on hassua.

"Joskus, kun on myöhässä, päätyy toteamaan, ettei enää kannata juosta. Ei oleväliä myöhästyykö kolmekymmentä vai kolmekymmentäviisi minuuttia. Yhtä hyvin voi antaa toisen odottaa vähän enemmän, niin ettei tule hikisenä paikalle."

Lempikohtani kirjassa oli ehdottomasti Francois'n ja Nathalien tapaaminen, mutta siitä en kerro sen enempää.

On myönnettävä, että raskaasta aiheestaan huolimatta kirja on kuitenkin aika kevyt. Tarinasta jää lopulta pinnalle lohdullinen ja toiveikas tunnelma. Kirja on myös helppo- ja nopealukuinen. Luvut ovat lyhyitä, ja jotkut niistä ovat sitaatteja tai söpöjä luetteloita, kuten "John Lennonin diskografia, ellei hän olisi kuollut vuonna 1980".

Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka pääosassa on ihana Audrey Tautou. Pidän Audrey Tautousta ja pidän tästä kirjasta, joten elokuva on pakko katsoa. Kirjailija itse visioi muuten Nathalien rooliin Marie Gillainia, enemmän tai vähemmän tosissaan. Mistä tiedän tämän? Lukekaa Nainen, jonka nimi on Nathalie, niin ymmärrätte.

Kirjailija: David Foenkinos
Kirja: Nainen, jonka nimi on Nathalie (La délicatesse)
Kustantaja: Gummerus
Suomentanut: Pirjo Thorel
Julkaisuvuosi: 2009
Sivuja: 268
♥♥♥♥
Napattu omasta kirjahyllystä.

26 helmikuuta 2014

Tervetuloa Kaupunginpuutarhaan!

Ruudun toisella puolella kirjoittaa Iida, 20-vuotias toimittajaopiskelija Tampereelta. Olen entinen oululainen ja satunnaisesti myös helsinkiläinen, mutta ainakin vielä toistaiseksi sydämeni kuuluu Oululle.

Ala-asteella minua kutsuttiin lukutoukaksi.

Lempinimeni ei ollut (ainakaan kovin) ilkeämielinen tai valheellinen. Pienenä kävin kirjastossa melkein joka päivä. Kannoin sieltä kotiin vinon pinon kirjoja, ja saatoin lukea montakin kirjaa päivässä. Aloitin jopa ratsastusharrastukseni sen jälkeen, kun olin ahminut keskeytyksettä pelkkiä Merja Jalon heppakirjoja. Nummelan ponitalli forever in my heart!

Ennen pitkää luin lähikirjaston lasten- ja nuortenosaston melkein läpi ja siirryin Oulun pääkirjastoon. Aikuisten kirjojen pariin päädyin Agatha Christien dekkareiden kautta. Olen lukenut melkein ne kaikki, ja rakastan niitä yhä. Jossain vaiheessa aion lukea ne uudestaan. Eikä yksikään pelastunut on kyllä kulunut käsissäni jo ainakin viidesti.

Kuin huomaamatta lukuharrastukseni on vuosien mittaan jäänyt vähemmälle, ja se harmittaa. Olen jo useamman vuoden ajan harmitellut tasaisin väliajoin sitä, etten oikein tartu enää kirjoihin. Lukemiseni on vähentynyt suoraan verrannollisesti opiskelujen vaativuuden mukaan. Kun on lukenut koko päivän koulukirjoja, itse lukemistapahtuma vain alkaa tulla korvista ulos.

Luen kyllä edelleen, mutta enimmäkseen ennen nukkumaanmenoa, ellei käsiini ole eksynyt joku poikkeuksellisen hyvä ja koukuttava kirja. Nyt olen päättänyt tehdä asialle jotain. Osasyy tämän blogin perustamiseen oli se, että haluan lukea enemmän. Haluan myös kirjoittaa säännöllisesti, koska toimittajan töitä on vielä toistaiseksi niukasti.

Lopullisen sysäyksen lukuharrastukseni elvyttämiseen ja blogin perustamiseen sain Katja Jalkasen ja Hanna Putaan Rivien välissä -kirjablogikirjasta. Sain sen luettavakseni, kun kirjoitin tämän vuoden ensimmäiseen Lukufiilis-lehteen juttua kirjabloggauksesta. Jalkanen ja Pudas kirjoittivat kirjablogistaniasta niin innostavasti, että aloin harkita blogin perustamista vakavissani. Innostuin siitä, että kirjablogeissa voin keskustella muiden kirjaintoilijoiden kanssa lukukokemuksistani. Pohdin lukemaani mielelläni yksikseen, mutta muiden kanssa se on vielä antoisampaa. Kirja jää paremmin ja pidemmäksi aikaa mieleen, kun sitä jäsentää paperille, ja siitä käy keskustelua.


En malta odottaa, että pääsen kunnolla mukaan kirjablogien maailmaan. Toivottavasti mahdollisimman moni kirjabloggaaja - ja tietysti muutkin - innostuu lukemaan juttujani. Vaikka Kaupunginpuutarha onkin kirjablogi, saatan kirjoittaa välillä myös jostain muusta. Seuraan aktiivisesti mediaa, katson paljon elokuvia ja tv-sarjoja, ja musiikki on tärkeä osa elämääni. Saatan blogata siis myös näistä aiheista.

Lämpimästi tervetuloa!